30. syyskuuta 2011

Vapaapäivä

Vapaapäivän kunniaks lähdettiin heti aamusta Miron ja pienten koirien kanssa metsälenkille. Ajettiin autolla Ilolaan, ja sieltä sit metsään kävelylle. Koira nautti hyvästä ilmasta ja ihanasta lenkkipolusta. Ja kyllähän ne taas rälläs menemään!!
Safir ei päässy mukaan koska sillä on huomenna kisat, ja saa kerätä sinne voimiaan. Safir pääsi sitten yksin mamma kanssa metsälenkille, tohon "omaan" metsään.

Kuvia tuli taas napsittua ihan reippaasti.

Unto rakastaa loikkia pitkässä heinikossa!
© Susanna Korpela
Ja sen mitä vanhempi edellä...
© Susanna Korpela
Wili ei välitä enää loikkia, sillä on vaan kepit mielessä!
© Susanna Korpela
Miron ja Maisan temppukoulu!
© Susanna Korpela
Loikka! *haha*
© Susanna Korpela
Maisa pääsi vielä illalla Järvenpään isoon koirapuistoon kirmailemaan. Jenna ja Ramses & Nahu tuli myös mukaan. Yllätykseksi myös Hanna ja Jaska & Tuukka oli myös puistossa.

Maisalla oli kivaa. Juoksi menemään taas ihan hulluna. Ja kavereina oli kaikkea bulldogin ja bernin väliltä. Reilu tunti vierähti nopsaan, ja nyt on yksi väsynyt mutta tyytyväinen whipetti kotona.

27. syyskuuta 2011

Tiistai

Eilen kävin juoksuttamassa koko köörin "hiekkakasalla", ja kyllä niillä vauhtia riittikin. Harmi kun ei ollu kamera mukana. Mutta toisaalta, keli oli rapanen ja siinä ei paljon olis kameralla mukana pysyny ku rapa lensi.

Kaikki koirat otti oikeen urakalla mutakylpyjäkin. Pojat pääsikin sitten kunnon pesulle, kun olivat molemmat aivan yltäpäältä ravassa. Tyttöjen karva onneks hylkii jonku verran ja se rapa irtoaa helposti kun on kuivunu.

Sitten muita uutisia!
Olen tässä vuoden päivät pyöritelly mielessäni ajatusta että josko astuttaisin Safirin. Safir on rakenteeltaan, luonteeltaan ja harrastus mahdollisuuksiltaan juuri sellainen kun toivoin. Ja toivoisin että saisin Safirista itselleni pennun tulevaisuudessa.

Tänään sain vihdoin kaikki paperit eteenpäin, ja nyt odotellaan sitten kennelnimelle virallista vahvistusta. Toki siinähän kestää arvioltaan n. 6kk. Että hetken saakin odotella... Mutta ainakin olen pienen pienen askeleen lähempänä toivettani!

Uroksia olen katsellut jo pidemmän aikaa, ja muutama varteenotettava sulho on kiikarissa. Tulevalla uroksella toivon olevan näyttöä näyttelyistä, mutta eritoten juoksupuolelta. Toivon myös että uros olisi väriltään hiekka mustalla manttelilla, tai ainakin mahd. tumma. Toki terveys on tärkein! Ja mahd. jälkeläisnäyttö. Pennutus tapahtuisi luultavasti alkuvuodesta 2013.
Mutta, siitä sitten lisää kun on ajankohtaisempaa...

Että sellaista!

Sitten jännätään vielä...
Safir juoksee vielä kerran kilpaa tälle kaudelle. Lauantaina 480m sijoituslähdön. Sitten päästään molemmat ansaitulle talvilomalle. Ens kautta odotan todella innolla. Safir on vaan parantanu suorituksiaan melkeen joka kerta kun on kilpaa juossu. Tästä on todella hyvä jatkaa ensi kaudelle! Tyttö on ihan huippu!

Tässä vielä kuvasarja viikonlopun voittajasta
© Janne Korpela

25. syyskuuta 2011

Pisteytys

Maastokoehan perustuu koiran suoritukseen ja tuomareiden antamiin pisteisiin. Eilisistä kisoista saatiin tuomareiden pistelappusista kopsut. Kiva kun saa nähdä miten tuomarit on arvioinu koiran suorituksen.

Osa-alueet ovat: nopeus, innok/seur, älykkyys, ketteryys sekä kestävyys.
Pisteitä annetaan: 1-20.

Safirin pisteet, ae:
(rata 2 - lähtö 7)

tuomari 1. 
nopeus 16 p. 
innok/seur 13 p. 
älykkyys 14 p. 
ketteryys 14 p. 
kestävyys 13 p.
yht.: 70 pistettä

tuomari 2. 
nopeus 17 p. 
innok/seur 16 p. 
älykkyys 14 p. 
ketteryys 17 p. 
kestävyys 17 p.
yht.: 81 pistettä

tuomari 3. 
nopeus 15 p. 
innok/seur 16 p. 
älykkyys 17 p. 
ketteryys 16 p. 
kestävyys 16 p.
yht.: 80 pistettä

Safirin pisteet, finaali:
(rata 1 - lähtö 8)

tuomari 1. 
nopeus 17 p. 
innok/seur 18 p. 
älykkyys 19 p. 
ketteryys 16 p. 
kestävyys 17 p.
yht.: 87 pistettä

tuomari 2.
nopeus 15 p. 
innok/seur 14 p. 
älykkyys 14 p. 
ketteryys 15 p. 
kestävyys 16 p.
yht.: 74 pistettä

tuomari 3. 
nopeus 17 p. 
innok/seur 17 p. 
älykkyys 16 p. 
ketteryys 16 p. 
kestävyys 17 p.
yht.: 83 pistettä

Tasaisia pisteitä Safir on saanut. Hyvältä se juoksu näytti omaankin silmään. Mutta se on niin vaikea arvioida sieltä sivusta että miten se koira on juossut, kun ihan koko peltoa ei välttämättä aina edes näe (saatikka että osais pisteyttää sitä suoritusta).

© Janne Korpela

24. syyskuuta 2011

Maastomestaruus

Tänään juostiin HVK:n järjestämät KV-maastot, avoin HVK:n maastomestaruus ja HSKP:n maastomestaruus 2011, HVK:n ja HSKP:n vetarrinimestaruus 2011.

Slougheja oli alunperin ilmotettuna 8 kpl, mutta kaksi koiraa jäi valitettavasti pois ja näin ollen kisaamassa oli 6 kpl. koiria.
Aamu hieman takkusi, eläinlääkärin jonossa seistiin tovi jos toinen. Mutta sitten kun asiat alko rullaamaan, ne meni ihan suht. sujakasti. Sää oli tooodella vaihteleva. Välillä oli ihan poutaa, välillä tuli vettä kaatamalla ja välillä paisto aurinko. Huh! Onneks oli paljon vaatetta päällä ja kumpparit jalassa.

Arvonnassa Safir sai parikseen Sadun (Elegantin Lehtikulta) ja punasen manttelin. Lähtönumero oli 7. Ratoja oli kaksi, ja sloughit juoksi alkuerät radalla nro. 2.

Kun oli enää muutama pari ennen meitä, niin alko taas jännittään ihan kamalasti. Mutta se vesisade sai jännityksenki unohtumaan aikaajoin!
Sitten tuli tyttöjen vuoro startata. Molemmat lähti hyvin, ja sitten pelto oliki sen verta mäkinen että ei sitä paljon ite pystyny seuraamaan mitä missäkin tapahtu. "Maali" oli myös pellon keskellä, ja sinne piti käppäillä samaan aikaan kun koirat juoksi.

Safir juoksi puhtaan ja hienon juoksu. Olen tyytyväinen!
Pisteitä typy sai ae:ssä 231, ja oli toisena.

Finaaleita jouduttiin odottelemaan vähän pidempään, mutta sillon alkoi onneksi sää jo selkenemään.

Finaalit juostiin sitten radalla nro. 1.
Koska Riad (Elegantin Lyijyhohde) johti, oli Safir automaattisesti sen pari. Mantteli pysyi samana punaisena ja lähtö oli nro. 8.

Safir juoksi finaalissa tosi hyvin, ja jakso painaa loppuun asti kunnolla.

Rata nro. 1. oli enemmän vauhti rata, kun taas rata nro. 2. oli enemmän tekninen rata. Safir sai finaalista vielä ae:tä paremmat pisteet 244. Hyvä tyttö!

Safir finaalissa
© Pia Chaouki
Safir finaalissa
© Pia Chaouki
Safir ja Riad finaalissa
© Pia Chaouki
Safir ja Riad finaalissa
© Pia Chaouki
Safir ja Riad finaalissa
© Pia Chaouki
Sitten olikin aika alkaa jännäämään palkintojen jakoa. Hui! Tunnelma oli hyvä, ja moni koira sai todella hienoja pisteitä. Azawakhitki kolmen pisteen eroilla. Tasasta menoa!

Safir sitten otti ja voitti kisan!! Jeee!! Sai toisen maasto sertin ja ekan cacilin. Jippii!
Aika hyvin, kaksi kisaa ja kaksi voittoa! Ei hassumpaa.

Tulokset (24.9.2011):

1. Alwaahid Alzana 231 + 244 = 475 p. SERTK, CACIL, HSKP-I
2. Elegantin Lyijyhohde 247 + 202 = 449 p. SA, V-CACIL, HSKP-II
3. Elegantin Lehtikulta 195 + 230 = 425 p. SA, HSKP-III
4. Sabih Shi'Rayan 193 + 231 = 424 p. SA
5. Elegantin Lyijylouhos 215 + 198 = 413 p. SA
   Alwaahid Adira 60 = 60 p.
   Elegantin Liuskekivi POISSA
    Moulay el Mehdi al Ashrah POISSA

Tulokset kokonaisuudessaan löytyvät täältä.

© Janne Korpela
Palkinnot oli tosi kivat kisoissa. Saimme HVK:n kiertopalkinto kera kansion. Sitten HVK:n manttelin, kaksi pokaalia, kolme ruusuketta, vinttikoirataulu, pieni laatta ja Royalin lahjakortti (12-15kg).

23. syyskuuta 2011

Tapiiri

Safirin yksi lempinimistä on Tapiiri, ja nyt piti ihan käydä etsimässä kuva oikeasta tapiirista.


Onhan niissä kieltämättä samaa näköä. Hahaha!!


Huomenan onkin sitten Safirin toiset maastokisat. Koiria on skabassa mukana 7 kpl. Toiv. tyttö juoksee hyvin, ja "ehjänä" vieheelle saakka. Kisoista sitten lisää myöhemmin...

22. syyskuuta 2011

Videoita

Etsiessäni ihan muuta videota löyty photobucketista Safirin pentuajoilta ihania videoita:

- Safir ryhmäkehässä, Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä
- Safir ensimmäistä kertaa avoimesta kopista

19. syyskuuta 2011

SVKL:n päänäyttely

Hyvin nukutun yön jälkeen käytiin aamulenkillä. Ja sitten päästiin nauttimaan hotellin aamiaisesta. Sitä taisi molemmat odottaa paljon! Oli kyllä todella hyvä ja runsas aamupala. Syötiin niin että navat paukku!

Meillä oli tosi hyvä suunnitelma että ollaan klo. 9 lähdetty hotellilta, mutta se aamu vain venyi jotenki ja lähdettiin ½h myöhässä aikatalusta. Silti ei ollut vielä kiire!

Näyttelypaikalla purettiin autosta tavarat ja minä lähdin niitä raahaamaan näyttely-alueelle. Kerttu joutu viedä auton kauas parkkiin. Eikun teltta jälleen pystyyn ja tavarat sinne. Sitten alkoi taas jännittämään. Tällä kertaa se että ehdinkö esittään molemmat tytöt. Onneksi Tuija oli paikalla, ja hän oli luvannut auttaa Maisan kanssa jos tulee tiukkaa. Ja minun tuurillahan kehät meni päällekkäin. Onneksi Maisa esiintyy nätisti myös muiden handlaamana, ja Tuija on tuttu Maisalle.

Kuikuilin whippet kehälle sen mitä näin ja ehdin. Maisa meni kyllä tosi nätisti. Kerttukin onneksi kerkesi käydä muutaman kuvan napsimasta plikasta.
Sitten Kerttu tuli hihkuen kehänlaidalta ja sanoi että Maisa oli voittanut oman luokkansa. Mahtavaa!! Minun pieni tyttönen. Pentuja oli kumminkin paljon, yhteensä 27 kpl. Ja hetkeä myöhemmin kuulin "huhun" että Maisa olisi ollut VSP. Ja niinhän se olikin, huikeeta!!

Maisa kehän laidalla
© Jaana Porkka
Whippet pentujen tulokset:

18.9.2011, Tampere
Tuomari: Laurent Heinesche, Luxemburg

urokset 5-7 kk

Besties Q-Makoira ei sij.
Besties Q-Ukko ei sij.

Eucantom's Poseidon From Ocean ei sij.
Primada Absolute Chaos PEK4
Primada Endless Chaos ei sij.
Primada What A Chaos ei sij.

Rokinet's Sea-Buckthorn PEK3
Rokinet's Blackberry ei sij.
Rokinet's Blackcurrant ei sij.
Rokinet's Gooseberry ei sij.
Sopisco Elämänilo ei sij.
Sopisco Ensilumi ei sij.

Tiger's Chaos Oh My Dog PEK2, KP
Vi'waun Ujeka ei sij.

Whiptails Early Mcintosh PEK1, KP, PU-pentu, ROP-pentu

Hieno askel typyllä, ja niin rennnosti menee
© Kerttu Haaslahti
© Kerttu Haaslahti
nartut 5-7 kk

Adagio Caramella ei sij.
Ankaa Speedy Star ei sij.
 
Besties Q-Luisa PEK2
Besties Q-Rankukka ei sij.
Besites Q-Sama POISSA

Encautom's Artemis The Hunter PEK4
Jatzarin Blue Angel ei sij.

Pipsqueak Shhh Butterfly PEK1, KP, PN-pentu, VSP-pentu!!
Rokinet's Blueberry PEK3
Rokinet's Cranberry ei sij.
Rokinet's Rasberry ei sij.


© Kerttu Haaslahti
nartut 7-9 kk

Tylko Ty Whitingly White Cloud PEK1, KP


| ROP Whiptails Early Mcintosh | VSP Pipsqueak Shhh Butterfly |
© Jaana Porkka
Kiitos Tuijalle Maisan handlauksesta!!

Samaan aikaan kun whippet pentujen kehä pyöri, alkoi myös sloughit. Tuomarimme oli kovin tarkka koirien liikkeistä, ja halusi että koira esitetään vapaasti. Remmi ei saanut kiristyä lainkaan.

Siirsin Safirin heti tultuamme avoimestaluokasta valioluokkaan. Ja debytoimme siis valioissa ekaa kertaa. Olen tosi tyytyväinen typyn saamaan ERIin. Paikalla oli kumminkin 14 kpl. slougheja, ja "kisa" oli tiukka.

Sloughi tulokset:

18.9.2011, Tampere
Tuomari: Alberto Lamperti, Italia 

urokset

JUN
Elegantin Magnetiitti EH

NUO
Abadi Schuru-esch-Schams ERI, NUK1, SA, SERT, PU2

VAL
Alwaahid Azzam POIS
Tillieville Xiam Ehz ERI, VAK1, SA, PU1, ROP

© Kerttu Haaslahti
nartut

JUN
Elegantin Meripihka ERI, JUK2
Elegantin Murata ERI, JUK1, SA, PN1, VSP, SERT

NUO
Briljantti Nuri al Baida ERI, NUK1

AVO
Alwaahid Abira EH
Alwaahid Adira EH
Alwaahid Azmika ERI, AVK1, SA, PN2

VAL
Alwaahid Alzana ERI, VAK3
Alwaahid Azusena ERI, VAK4
Elegantin Lehtikulta ERI, VAK2, SA, PN4
Moulay El Mehdi Al Waahid ERI, VAK1, SA, PN3

© Kerttu Haaslahti
Oli kiva nähdä kaikkia tuttuja pitkästä aikaan. Kiitos mukavasta näyttelypäivästä.

Onnea kaikille pärjänneille!

Lopuksi vielä jännättiin azojen kehää. Azawakheja oli jälleen hienosti 6 kpl. kehässä. Yosal oli hienosti PU2. Hienoa Yosali!!

Azawakh tulokset:

18.9.2011, Tampere
Tuomari: Lyudmila Tsistjakova, Venäjä

urokset

NUO
Insolens Bamako ERI, NUK1, SA, PU3

AVO
Bastiens Walad ERI, AVK1, SA, PU1, VSP, SERT → FI MVA!

VAL
Tombouktou's Yosal ERI, VAK2, SA, PU2

Yosal kehässä
© Susanna Korpela
© Susanna Korpela
nartut

NUO
Py's Balia NUO-ERI, NUK1, SA, PN2, SERT

VAL
Azzah Imahn VAL-ERI, VAK1, SA, PN1, ROP
Py's Aisha VAL-ERI, VAK2, SA, PN3 

Onnea kaikille pärjänneille!

Tampereen ryhmänäyttely (9 & 10)

Lähdettiin Kertun ja neljän koiran kanssa viikonlopun näyttelyreissulle Tampereelle lauantai aamuna. Sää oli vaihteleva koko matkan, ja hieman jännitti että millanen ilma tulee päivän aikana olemaan.

Perille saavuttiin hyvissä ajoin, ja autokin saatiin ihan lähelle parkkiin. Ei muutakun teltta pystyyn ja jännittämään. Kehään oli menossa Iivari, Yosal ja Safir. Maisa oli lauantaina vaan turistina, koska sillon ei arvosteltu pikkupentuja lainkaan.
Kaikki kolme rotua oli tietenkin eri kehissä, joten siinä joutu hiemaan seilaamaan ettei mennyt kehät ohi.

Ensin kehään meni Iivari. Iivarin kehää en kerennyt katsomaan, koska sloughit oli alkamassa juuri samaan aikaan toisessa kehässä. Iivari oli esiintynyt hyvin, ja seissyt nätisti pöydällä. Tuomarin silmään Iivari näytti kumminkin kuulemma enemmän greyltä kun whipulta. Ja Iivari oli myös tuomarin makuun liian lihaksikas. Tuloksena H, joka on kumminkin Hyvä! Eli ei hassummin mennyt "racing greyhoundilla".

© David Giraut
Seuraavaksi vuorossa oli sitten Safir. Ja minuahan jännitti kamalasti, jälleen! Tämä oli ensimmäinen näyttely johon osallistuttiin Safirin täytettyä 2-vuotta. Eli ensimmäinen mahdollisuus valioitumiseen.
Safir esiintyi hyvin. Vaikka kehä oli kuin suo. Oli tosi raskas juosta, kun nurmikko jalkojen alla upotti, ja ei koirakaan kovin innoissaan siitä litimärästä nurmikosta ollut. Safir oli ainut avoimenluokan narttu. Ja Safir sai kun saikin ERI:n ja SA:n.
Menin sitten odottamaan parasnarttu kehää, kehän ulkopuolelle, ja siellä sitten tajusin että koska junioriluokan nartut eikä nuortenluokan narttu saanut SA:ta, saa Safir SERTin. Siinä sitten piti ehkä pari iloista loikkaa ottaa!! Safirista oli siis tulossa FI MVA. Jippiiii!!!

Parasnarttu kehässä oli vain kaksi koiraa, joista toinen siis Safir ja toinen erittäin hyvin pärjännyt Tibni. Tibni oli lopulta paras narttu 1. ja Safir 2.

Sloughi tulokset:

17.9.2011, Tampere
Tuomari: Laurent Heinesche, Luxemburg 

urokset

JUN
Elegantin Magnetiitti ERI, JUK1, PU1, SA, VSP, SERT

nartut

JUN
Elegantin Meripihka EH
Elegantin Murata ERI, JUK1

NUO
Briljantti Nuri al Baida ERI, NUK1

AVO
Alwaahid Alzana ERI, AVK1, SA, PN2, SERT → FI MVA!

VAL
Elegantin Lehtikulta ERI, VAK2
Tibniy Schuru-Esch-Schams ERI, VAK1, SA, PN1, ROP

Uunituore FI MVA!!
© Kerttu Haaslahti
Onnea kaikille pärjänneille!

Azawakheja oli ilmotettuna hienosti 6 koiraa lauantain näyttelyyn. Tuomari tykkäsi Yosalista, ja niinpä poika oli upeasti VSP!! Hienoa Kerttu ja Yosal!

Azawakh tulokset:

17.9.2011, Tampere
Tuomari: Joao de Paula Bessa, Portugali

urokset

NUO
Insolens Bamako ERI, NUK1

AVO
Bastiens Walad ERI, AVK2

VAL
Tombouktou's Yosal ERI, VAK1, SA, PU1, VSP

nartut 

NUO
Py's Balia ERI, NUK1, SA, PN2, SERT
Py's Bazia HYL

VAL
Azzah Imahn ERI, VAK1, SA, PN1, ROP, RYP2!!

Onnea kaikille pärjänneille!

Näyttelypäivä oli tosi mukava. Kiitos kaikille seurasta! On se silti kovin rankkaa ja oli ihana päästä syömään ja hotellille lepäämään. Näyttelyalue oli myös todella märkä ja kengät sekä sukat oli aamusta asti ollu ihan litimärät. Ah sitä tunnetta kun sai kuivat sukat ja kengät jalkaan!

Käytiin Kertun kanssa eka lunastamassa huone hotellista ja jätettiin koirat sinne lämpöseen lepäämään. Sitten suunnattiin ite syömään.
Hotelli oli ihanalla paikalla järvenrannalla. Siellä oli ihanat lenkkeilymaastot. Illalla käytiinki kunnon lenkki koirien kanssa. Sekä kiivettiin ainakin miljoona rappusta, kyllä tuntu jaloissa. Hah!

Hotellihuoneessa koirille iski vielä ennen nukkumaan menoa kunnon iltavilli päälle. Kaikki neljä riehu ja loikki minkä kerkes ja jakso. Ei niille voinu kun nauraa!
Alla hieman kuvamateriaalia pöhelöistä!

Iivari oli ensin kohteena, ja Yosal vaan kirputti Maisaa
© Kerttu Haaslahti



Seuraavaksi oli Safirin vuoro olla hyökkäyksen kohde
© Kerttu Haaslahti
Maisa ihmettelee
© Kerttu Haaslahti
Maisa ja Yosal ystävysty reissussa
© Kerttu Haaslahti
Iivari-sammakko
© Susanna Korpela
Yosal rentoutuu hotellissa
© Susanna Korpela

Parasta reissussa oli se että meidän koirat tuli aivan loistavasti toimeen. Mitään ongelmia ei ollut! Ja olen myös kovin iloinen siitä että Yosal hyväksyi minut laumaansa.

13. syyskuuta 2011

HVK:n Makkarajuoksut

Tänään oli HVK:lla kauden päättäjäiset, eli perinteiset Makkarajuoksut. Sää oli vaan melko kurja, kun välillä sato kaatamalla ja välillä oli ihan ok. Mutta onneks ei satanu just ku tytöt juoksi.

Mukana menossa oli siis Safir ja Maisa.
Safir oli koejuoksu kaverina Koru-siskolle. Tytöt juoksi 480 m. ja tämä oli Korun viiminen ryhmäkoe, joka hyväksyttiin! Mahtavuutta!

Koru lähti kopista nro. 1 ja Safir kopista nro. 3.
Safir on tähän mennessä ollu todella helppo kopittaa. Mutta tänään se sit päätti pistää hanttiin. Heti eka Safir kyllä yritti mennä Korun koppiin. Olis kait halunnu itelleen suoran linjan, en tiedä. Mutta sain sen sit koppiin "nostettu" kun se pisti tosissaan hanttiin. Ja sit jo pelkäsin et noinkohan juoksee edes ku oli niin hankalaa.
Veräjä aukes, ja tytöthän ampas ku tykin suusta matkaan. Koru vaihto keskelle Safirin takaa, ja Safir nappas veturin paikan. Koru kyllä puski hyvin sivusta tulemaan, ja oli selvästi aikeissaan juosta ohi. Safir taas oli päättäny et kaverihan ei ohi tule ja paineli menemään!

Sellasta kyytiä tytöt sit paineli, et Safir juoksi oman ennätyksen: 34,15 sek.
Korunki aika oli upean hienosti alle 35 sek.

Mahtavaa tytöt!!

© Kerttu Haaslahti

Maisa kipitti, tai siis sen oli tarkotus kipittää, etusuora.
Kun päästin tytöstä irti, se kääntyi ja oli tulossa takas syliin. Haha! Niinpä mammanki piti pistää jalalla juosten. Ajoi Maisa aina hetken viehettä, mutta enimmäkseen kaahasi vain edes takaisin. Kyllä se siitä...

© Kerttu Haaslahti

12. syyskuuta 2011

Ratakisat Hyvinkäällä

Tällä kertaa suuntasimme Hyvinkäälle ratakisoihin. Kerttu oli ystävällinen ja nouti mut ja Safirin sekä Kaisan ja Taikan kyytiin. Iivari oli myös mukana, ja ne matkustiki Safirin kanssa takakontissa.

Kisojen oli tarkotus alkaa klo. 13:00, mutta matkassa oli hieman mutkia joten lähtö veny. Lopulta kisat rullas käyntiin ja nähtiin taas hienoja juoksuja monelta koiralta. Meillä oli vasta lähtö nro. 11, ja ennen sitä oli vielä taukokin. Lopulta tuli meidän vuoro, ja kisaamassahan oli siis kokonaiset kaksi sloughia.

Safir juoksi punasella manttelilla ja lähti kopista nro. 1, Taika juoksi sinisellä manttelilla ja lähti kopista nro. 5. Lähtö oli tasanen, molemmat tytöt paino heti sisälle ja hetki mentiin vierekkäin. Mutta sitten lähesty taas se eka kaarre, ja Taika paino sisälle - Safir anto tilaa jälleen. Tällä kertaa se ei kumminkaan jääny enää peesamaan taakse, vaan avas hanat ja paino ulkoa ohi. Palas myös sisälle heti ohituksen jälkeen. Mahtavuutta! Kestävyyttä ja vauhtia riittää, nyt vielä rohkeus niin se on siinä.
Aikaki oli hyvä, kävi jo aika lähellä kv-aikaa (34,00 sek. myös Hyvinkäällä).
Hyvinkäällä voimassa olevan rataennätyksen on juossu Elegantin Lehtikulta ajalla 34,38 sek. (8.8.2009).

Tulokset (3.9.2011):

Alwaahid Alzana 34,52 sek.
Elegantin Liuskekivi 37,77 sek.

© Kerttu Haaslahti

Kiitos seurasta (ja kyydistä) Kerttu ja Kaisa!

11. syyskuuta 2011

Mätsäri

Matkasimme Miron ja Safirin kanssa jälleen mätsäriin 25.8.2011. Tällä kertaa Tuomarinkartanolle. Ilmotin Miron ja Safirin lapsi&koira -kisaan, ja itseni ja Safirin aikuisten skabaan.

Lapsi&koira -kilpailu alko heti ekana, jes! Pareja oli mukana tällä kertaa 8 kpl.

Miro ja Safir odottaa omaa vuoroa
© Kerttu Haaslahti
Miro esitti Safirin tosi hienosti, ja Safir esiinty todella kauniisti ja rauhallisesti pienen handlerin kanssa. Lasten piti juosta koirien kanssa ympäri, sitten tuomari tutki koiria ja vielä piti mennä edes takaisin.
Tässä skabassa palkittiin vaan neljä parasta, ja ne valkattiin ensin jatkoon. Sitten tuomari alkoi sijoittaanu koirakkoja. Taas jäi jäljelle Miro ja toinen lapsi. Tällä kertaa Miro sitten voitti! Voi että sitä pienen ihmisen riemua!

Handlauksen lomassa ehtii myös poseerata kameralle
© Kerttu Haaslahti
Safir vähän maistelee handlerin kättä
© Kerttu Haaslahti
Voittajat!
© Kerttu Haaslahti
Mahtavaa Miro & Safir!!

Myös Kerttu ja Iivari oli mukana mätsärissä. Iivari sai sinisen nauhan, mutta ei sijoitusta. Iivari kumminki, ensikertalaisena, esiintyi vallan rauhallisesti ja antoi tutkia itsensä hienosti. Taitava!!

© Susanna Korpela
Pienen odottelun jälkeen tuli minun ja Safirinki vuoro osallistua omaan kehään. Safir esiintyi paljon rauhallisemmin Miron kanssa, kun minun. Hah! Kohta saa pikku handleri viedä Safirin aina kehään!

© Kerttu Haaslahti
Tuomari (Juha Palosaari) tykkäs Safirista tosi paljon. Hän antoi meille sinisen nauhan, mutta varmisti vielä että muistan varmasti tulla siniseen-kehään.

© Kerttu Haaslahti
Sinisessä kehässä oli paljon koiria, mutta niinpä vain Safir oli Juhan mieleen ja me voitettiin sininen kehä. Jej! Hetken jouduimme odottelemaan BIS-kehää. Lopulta se alkoi ja koiria oli loppukilpailussa muistaakeni 6kpl. Kaikkien kehien tuomarit valitsivat yhdessä koiria jatkoon, ja pääsimmekin Safirin kanssa neljän parhaan joukkoon. Kunto oli, jälleen, loppua kun sai pinkoa moneen kertaan edes takas ja ympäri. Loppusijoituksemme oli BIS2!!

© Kerttu Haaslahti
Hieno mamman mustiainen!

Safirin ensimmäinen maastokisa (20.8.2011)

Olin ilmottanu Safirin Mustialan maastokisoihin, ennenku ilmotin Hyvinkään ratakisoihin. Eka ajattelin että en ilmota radalle, kun kisat on niin lähekkäin. Päätin kumminki ilmottaa molempiin, koska luotin siihen että Safirin kunto kestää ja se on aina palautunu treeneistä/kisoista tosi hyvin. Kerkes myös tulla pari lepopäivää ennen uutta koitosta.

Maastokisat oli mulle ihan uus aluevaltaus. Oon pari kertaa ollu kattomassa maastokisoja, ja Safir on pari treeniä vetäny Hyvinkäällä. Onneks oli Kerttu mukana neuvomassa ja opastamassa missä millonki piti olla. Niin, ja ennen kaikkea henkisenä tukena - mua jännitti ihan kamalasti!

Skaboihin oli ilmotettu 5 sloughia, harmi kun ei saatu 6 koiraa niin olis ollu myös CACIL jaossa.

Sloughit juoksi heti ekojen lähtöjen joukossa, joten meidän pari-arvonta tuli nopeesti. Leda & Sabih oli eka pari, sit tokana juoksi Koru & Tibni ja kolmantena Safir, yksin.

Safirin poseeraus ennen kisaa
© Kerttu Haaslahti
Kisapellolle oli matkaa kävellä, joka oli tosi hyvä kun siinä samalla sai koiran lämpättyä. Ja pellolle ei päästetty kun muutama koirakko aina kerrallaan, niin ei tullu ruuhkaa kapealla peltotiellä.
Kisapellolla oli aika pitkä heinä, ja muutama koira ennen meitä hukkas vieheen. Se sai mun jännitystason nousemaan entisestään. Sitten vihdoin koitti Safirin vuoro. Sain vielä viimiset ohjeet lähettäjältä ja eiku koira irti.

Safir juoksi tosi hienosti. Seuras viehettä tarkasti, ja meni lujaa! Harmillisesti hukkas vieheen just viimisessä mutkassa, mutta kun viehe liikahti löysi sen taas. Hienoa typy!

Safir alkuerässä
© Irene Vinha
Tuloksia saatiin odotella jonku aikaa ja sillä välin me levitettiin Kertun kanssa vähän leiriä auton ympärille ja syötiin vähän eväitä.
Sitten tuli tulokset - Safir johtaa!!
Meinasin tippua tuolilta. Tyypin eka kisa, ja heti johdossa. Hienoa!
Finaaliin pääsi neljä koiraa.

Alla Safirin ae-juoksu:

© Kerttu Haaslahti

Finaalissa pojat juoksi taas parina ja Safir sai parikseen Tibnin. Mua vähän jännitti että juokseeko Safir yhtä hyvin parin kanssa, kun se juoksi yksin. Ja mitä se tuumaa jos Tibni tulee lähelle, kun radalla selvästi ahdistuu siitä jos vieras koira tulee liian liki. Turhaan jännitin, Safir juoksi tosi hienosti. Rata oli käännetty toisete päin, ja tiukat mutkat tuntu finaalissa helpommilta ku alkuerässä.

Safir finaalissa
© Irene Vinha
Sitten vaan takas odottelemaan tuloksia. Yleensä palkinnot jaetaan vasta kun kaikki koirat on juossu finaalin. Mutta koska alkupäässä olevat koirat oli niin vähälukuisia, jaettiin meille palkinnot jo vähän aikasemmin. 

 © Irene Vinha
Alla Safirin ja Tibnin finaali video:

© Kerttu Haaslahti

Neljänneks sijoittu Leda. Kolmanneks Sabih.
Sitten minua alkoi jo ihan oikeesti jännittämään!

Ja toiseksi tuli... Tibni.
Safir VOITTI! *wuuuhuuuu*
Ja kaikki neljä finalistia juoksi SA-tuloksen!

1. Alwaahid Alzana 228 + 240 = 468 p. SERTK
2. Tibniy Schuru-Esch-Schams 216 + 221 = 437 p. SA
3. Sabih Shi'Rayan 183 + 241 = 424 p. SA
4. Elegantin Lyijylouhos 212 + 201 = 413 p. SA
    Alwaahid Adira DISK

Seikkailuhan oli sit vasta alkamsaa. Oltiin nimittäin päätetty Kertun kanssa että nukutaan teltassa koirien kanssa, koska azawakhit juoksi vasta sunnuntaina.
Käytiin hakemassa sapuskaa Hesestä, ja sit alettiin teltan pystytys puuhiin. Aika vaivattomasti se uusi koti nousi, ja teltta oli kyllä tosi hieno ja tilava. Meillä oli Kertun kanssa omat yksiöt. Mulla ja Safirilla ripaus luksusta, koska meillä oli iso, paksu, pumpattava ilmapatja millä nukuttiin.

Oli kyllä tosi kiva reissu! Kiitos kaikille mukavasta viikonlopusta!
Ja ennen kaikkeaan kiitos Kerttu ja Yosal mahtavasta matkaseurasta!

Yosal ja Safir
© Kerttu Haaslahti

HVK-Cup

Elokuussa juostiin HVK-Cup 480 m. Nyt oli jälleen täyslähtö slougheja. Jännitän aina treeneissä, kisoissa, näyttelyissä, mätsäreissä... En tiedä miks. Mutta kait se on ihan hyvä et vähän jänskää, ja onneks Safir ei siitä välitä vaikka mamma vähän hermoilee.

Koppiarvonnassa Safir sai kopin nro. 3. Se vähän jännitti kun oli tosiaan 6 koiraa ja lähdössä voi tulla hieman ahdasta kun kaikki haluaa tietenki sisälinjan heti itelleen, ja miel. sen johtoasemanki. Lähtö meni hyvin, Safir otti heti sisälinjan, mutta äkkiä Safir jättäyty letkan taakse jälleen. Maaliin saakka tyyppi sit seilaa sisälle ja ulos, kun ei vielä riitä pokka ohittaan sisäkautta niin yrittää puskea ulkoa ohi. Lopulta Safir on neljäntenä maalissa. Yksi koira valitettavasti loukkaantu ennen maalia. Onneksi ei mitään vakavaa!!

Tulokset (17.8.2011):

1. Elegantin Lyijyhohde 35,23 sek., VINTYT ry:n erikoispalkinto
2. Elegantin Lyijylouhos 35,60 sek.
3. Sabih Shi’Rayan 35,76 sek.
4. Alwaahid Alzana 35,77 sek.
5. Elegantin Lehtikulta 35,82 sek.
6. Elegantin Liuskekivi 38,80 sek.

Alla Kertun kuvaama video:

© Kerttu Haaslahti

Onnea voittajalle!

Helsingin pentunäyttely

Seuraava koitos Maisalle olikin sitten heti seuraavana päivänä, Tuomarinkartanolla pidettäväsää pentunäyttelyssä. Paikalla oli jälleen myös Peppi-sisko.

Kehässä oli nyt enemmän vauhtia ku edellisenä päivänä, ja välillä mentiinki vaan takajaloilla kun etujalat kauho ilmaa. Mutta ihan ok meni silti. Maisa seiso jälleen pöydällä rauhassa. Kehäkäyttäytyminen kerkee vielä tasaantua, on kiva että tässä vaiheessa toi pöydällä olo on mukavaa, ja siedettävää.

Maisa oli pienten narttujen neljäs, ilman KP:tä. Tuomari ei tykännyt Maisan höröttimistä!
Peppi-sisko sen sijaan oli pienten narttujen ensimmäinen! Ja vielä ROP!! Ryhmä kehien alkamiseen kesti muutaman tunnin. Niinpä vein Maisan kotiin ja menin sitten näyttelyyn takaisin. Pitihän sisko hurrata voittoon! uJa hurraamiset ilm. autto, koska Peppi oli lopulta RYP1! Mahtava päivä!!

Maisa & Peppi kehässä.
© Maija Auranen
Whippet tulokset:

14.8.2011, Helsinki
Tuomari: Eeva Resko 

urokset 5-7 kk

Rokinet's Blackcurrant PEK4
Rokinet's Sea-Buckthorn PEK1, KP, PU-pentu, VSP
Sopisco Elämänilo PEK3, KP
Sopisco Ensilumi PEK2, KP

nartut 5-7 kk

Pipsqueak Shhh Butterfly PEK4
Pipsqueak Smiles A-Lot PEK1, KP, PN-pentu, ROP, RYP1!!
Pipsqueak Sunflower POISSA

Rokinet's Blueberry PEK3, KP
Rokinet's Strawberry ei sij.
Sopisco Elohopea PEK2, KP

narttu 7-9 kk

Sporting Fields Jamaican Me Crazy PEK1, KP

kasvattajaluokka

Kennel Rokinet's KP, ROP-kasvattaja

Peppi
© Maija Auranen

Peppi
PEK1, KP, PN1, ROP, RYP1

© Susanna Korpela

 Mahtavaa Peppi & Minna!

Piccolo Evento

Elokuussa olikin sitten Maisan vuoro astua epävirallisen-virallisiin kehiin. Ensimmäisenä koitoksena oli 13.8.2011 Piccolo Evento, Whippet-Harrastajat ry:n järjestämä tapahtuma Hakunilassa, Vantaalla.

Paikalla oli paljon hienoja whippettejä, ja mukavia ihmisiä. Päivä oli lämmin, ja sää suosi.
Paikalla oli myös Tuija, Maisan kasvattaja. Maisa menee aina onnesta ihan sekasin ku näkee Tuijan. Se hyppii ja pomppii aina iloisesti ympäri ja vasten. Myös Maisan siskon, Peppi, oli paikalla, ja sen kanssahan Maisa paini melkeen koko päivän.

© Sami
Maisa esiinty tosi nätisti kehässä. Maltto ravata kauniisti, ja pöydällä vaan pönötti kun oli aseteltu. Tosi hienoa 5kk ikäseltä pennulta. Peppi-siskokin esiintyi hyvin, mutta ei valitettavasti päässy jatkoon.

© Sami
Maisan tulokset:

13.8.2011, Vantaa
Tuomari: Stefano Muzzolini, Italia

Pentuluokka (5-9kk): 1./6, BIS3-pentu

BIS1-pentu Rokinet´s Sea-Buckthorn | BIS2-pentu Besties Q-Luisa | BIS3-pentu Pipsqueak Shhh Butterfly
© Sami

Onnea kaikille pärjänneille!