Maisa osallistui 30. syyskuuta HVK:n maastoihin.
Koiria oli ilmoitettu runsaslukemin mukaan kisaamaan, joten odottelimme omaa vuoroa kaikessa rauhassa. Onneksi kisat järjestettiin heti radan vieressä olevalla pellolla, niin ei tarvinnut tarpoa mihinkään kauemmaksi.
Koiria oli ilmoitettu runsaslukemin mukaan kisaamaan, joten odottelimme omaa vuoroa kaikessa rauhassa. Onneksi kisat järjestettiin heti radan vieressä olevalla pellolla, niin ei tarvinnut tarpoa mihinkään kauemmaksi.
Ihan jo sen vuoksi että minulla oli myös lapset mukana.
Aamulla satoi hieman vettä, ja vesisateen pelossa kisoja
myös aikaistettiin 20 minuutilla. Vesisade kumminkin iski heti
ensimmäisten starttien kohdalle, mutta sen jälkeen onneksi laantui ja
ilma oli ok. Pelto tosin oli kuin kuravelliä.
Sitten vihdoin koitti Maisan vuoro, ja menimme starttiin. Mitään sen suurempia odotuksia ei Maisan kilpailusta ollut. Siis toki voittaminen olisi aivan mahtavaa, mutta Maisa on vielä hyvin kokematon ja nuori koira. "Irti" käsky kun kävi, lähti Maisan kilpakaveri venyen vieheen perään ja Maisa syttyi, tapansa mukaan, hieman hitaammin. Niinpä välimatkaa vieheeseen tuli heti aluksi melko paljon. Maisa ei myöskään ole mikään kamalan nopea pinkoja, ja väkimatka vain kasvoi kasvamistaan. Sitten kun viehe kaarsi "mutkan taakse" vasemmalle kilpakaveri perässään, päätti Maisa kääntyä kannoillaan takaisin, ja juoksi suoraan minun luokse.
Maisa on viehevarma niin kauan kun viehe on näkyvissä, mutta kun viehe hukkuu vie mamma voiton. Tyttö ei lähde ns. etsimään sitä viehettä mistään. Mutta olen siitä iloinen, ettei myöskään seurannut pelkästään kaveria joka meni menojaan. Vaan hukkasi aidosti vieheen, ja ei siksi enää jatkanut. Tyttö oli kumminkin todella onnellinen pienestäkin spurtista. Haha!
Harmittaa toki että näin kävi, mutta tätä tämä harrastaminen on. Joskus onnistaa ja joskus ei. Uusia kisoja odotellessa!
Sitten vihdoin koitti Maisan vuoro, ja menimme starttiin. Mitään sen suurempia odotuksia ei Maisan kilpailusta ollut. Siis toki voittaminen olisi aivan mahtavaa, mutta Maisa on vielä hyvin kokematon ja nuori koira. "Irti" käsky kun kävi, lähti Maisan kilpakaveri venyen vieheen perään ja Maisa syttyi, tapansa mukaan, hieman hitaammin. Niinpä välimatkaa vieheeseen tuli heti aluksi melko paljon. Maisa ei myöskään ole mikään kamalan nopea pinkoja, ja väkimatka vain kasvoi kasvamistaan. Sitten kun viehe kaarsi "mutkan taakse" vasemmalle kilpakaveri perässään, päätti Maisa kääntyä kannoillaan takaisin, ja juoksi suoraan minun luokse.
Maisa on viehevarma niin kauan kun viehe on näkyvissä, mutta kun viehe hukkuu vie mamma voiton. Tyttö ei lähde ns. etsimään sitä viehettä mistään. Mutta olen siitä iloinen, ettei myöskään seurannut pelkästään kaveria joka meni menojaan. Vaan hukkasi aidosti vieheen, ja ei siksi enää jatkanut. Tyttö oli kumminkin todella onnellinen pienestäkin spurtista. Haha!
Harmittaa toki että näin kävi, mutta tätä tämä harrastaminen on. Joskus onnistaa ja joskus ei. Uusia kisoja odotellessa!
Nämä oli meidän osalta kauden viimiset maastokisat.
KIITOS ihan super mukavasta kisapäivästä kaikille! Ja ONNEA kaikille pärjänneille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti